Ultra-Trail du Mont-Blanc - La Petite Trotte à Léon
290 km + 24276 m
26.8.-1.9.2019
UTMB on vuoriultrajuoksu ja se on osa Ultra-Trail World Touria. UTMB:n alla useampia tapahtumia, joista PTL on pisin. PTL on myös näistä tapahtumista ainoa, jota ei luokitella kilpailuksi vaan sitä luonnehditaan seikkailuksi.
UTMB: Ultra-Trail du Mont-Blanc (171 km +10,040 m)
CCC: Courmayeur - Champex - Chamonix (101 km +6,100 m)
TDS: Sur les Traces des Ducs de Savoie (121 km +7,300 m)
OCC: Orsières - Champex - Chamonix (56 km +3,460 m)
PTL: La Petite Trotte à Léon (approx. 300 km +30,000 m)
MCC: De Martigny-Combe à Chamonix (40 km +2,300 m)
YCC: Youth Chamonix Courmayeur (15 km +1,100 m)
Valmentajamme Simo-Viljami Ojanen osallistui asiakkaansa Sebastian “Basse” Kindstedin kanssa tapahtumaan. Alla Simo-Viljamin mietteitä tapahtumasta.
Kolmas kerta toden sanoo…
Ensimmäisen kerran osallistuimme tapahtumaan vuonna 2017 Hilla Rudangon kanssa ja silloin se jäi kesken, kun minulla iski toisena päivänä kuume. Ensimmäisenä vuonna olimme harjoitelleet ja valmistautuneet kisaan hyvin. Malminkartanon mäki olikin treeneissä tullut varsin tutuksi. Erityisesti alamäkijuoksuharjoitteluun käytimme aikaa ja teimme mäkitreeniä säännöllisesti. Lähdimme kuitenkin nöyrällä, mutta uteliaalla mielellä tapahtumaan. Nuo muutamat päivät, jotka ehdimme etenemään vuoristossa ennen keskeytystä antoi luottoa omiin kykyihimme, että PTL olisi tehtävissä. Kyseiseltä vuodelta tulikin hyvää oppia tulevaan ja ennen kaikkea suurin osa varusteista oli nyt hankittu.
Vuonna 2018 olimme saaneet houkuteltua joukkueeseemme Sebastian Kindstedin, mutta tapahtuma jäi välistä, kun Hillalta meni Jukolan viestissä nilkka poikki. Hilla oli muutenkin joukkueen eteenpäin ajava voima eikä meillä riittänyt kantti lähteä Bassen kanssa kahdestaan. Taisimme sopia Bassen kanssa, että treenataan vielä yksi vuosi.
Vuonna 2019 lähdimme ottamaan revanssia vuodesta 2017 tällä kertaa kahdestaan Bassen kanssa. Hilla oli vahvasti edelleen hengessä mukana, mutta ei tänä vuonna päässyt osallistumaan. Basse oli tähdännyt harjoitteluaan triathloniin ja oma harjoittelu on lähinnä ollut asiakkaiden mukana liikkumista. Lajispesifiharjoittelu olikin kummallakin jäänyt vähäiseksi ja loi hieman lisäjännitystä tapahtumaan.
H-hetki lähestyy
Muutamat viikot ennen tapahtumaa olin varannut omasta kalenteristani tilaa levolle ja kävinkin huoltamassa kehoa fysioterapeuttimme Aleksi Öhmanin luona peräti neljä kertaa viimeisen kahden viikon aikana, jotta jalat olisivat varmasti valmiit tapahtumaan. Aavistuksen olin myös epäonninen, kun onnistuin saamaan pienen flunssan viimeisellä viikolla, mutta onneksi ehdin parantua siitä täysin ennen lähtöä.
Tällä kertaa reppu oli lastattu Snickersien lisäksi Noshtin tuotteilla. Omaksi suosiksi näistä nousi Chewsit ja geelit. Itsellä Snickersit on aina ollut perusvarmatuote, joka uppoaa tilanteessa kuin tilanteessa.
Ensimmäinen etappi Chamonix - Refuge des Mottes
Lähtö tapahtui Chamonixin kauniista ja idyllisestä kylästä Mount Blancin kupeesta. Olimme asettautuneet Bassen kanssa tuttuun tapaan eturiviin. Se alkaa olla jo tavaramerkki vaikka tiesimme, että loppusijoitus painuu varmasti puolen välin paikkeille. Lähdössä oli tunnelmaa ja lähdimme reippaalla vauhdilla juosten etenemään kohti ensimmäistä huippua. Reitin ensimmäiset kilometrit olivat juostavia ja maasto helppoa juoksukin tuntui yllättävän hyvälle. Harmillisesti meidän trackeri ei toiminut, joten alkumatkan vauhdin pidosta ei jäänyt todisteita kotikatsomoihin
Viimeistä laskua, kun laskeuduimme kohti majapaikkaa oli meillä molemmilla jo reidet yhtä puuta ja koko suoritus tuntui omassa mielessä mahdottomalle. Päätimmekin, että olisi hyvä pitää pidennetty tauko, syödä, huoltaa jalat ja nukkua hyvin. Olimme kuitenkin ennakkoon luotua tavoite aikataulua reilusti tässä vaiheessa edellä. Tavoitteenamme oli saada 3 h unta. Syöminen ja jalkojen huolto onnistui hyvin, mutta nukkuminen osoittautui vaikeaksi. Nukkumapaikassa oli sen verran kova liikenne muiden juoksijoiden toimesta, että yöunet jäivät noin 30 min mittaiseksi, mutta toki makuulla tuli oltua 3h. Näin jälkikäteen tämä tauko venyi meiltä kyllä ylipitkäksi, sillä pysähdyksissä olimme noin 5 h emmekä olleet vielä tässä vaiheessa kisaa kyllin väsyneitä nukkumaan.
Ensimmäisellä etapilla kertyi matkaa 55 km, nousua 6178 m ja unta 30 min.
Toinen etappi Refuge des Mottes - Morgex
Ihmeellistä kyllä hakatut jalat tuntuivat lyhyen levon jälkeen hyvälle ja oli taas mukava lähteä etenemään kohti seuraavaa määränpäätä Morgexia.
Tämä eteppi oli selvästi ennakoitua hitaampi. Etappi päättyi pidempään noin 2000 m mittaiseen vertikaalilaskuun ja tuntui jaloissa erittäin raskaalle. Vaikka viimeiset kilometrit olivat melko tasaisia lepopaikalle tuntui matka kestävän ikuisuuden.
Tässä vaiheessa matkaa oli kuitenkin maaliin vielä reilusti, joten kummallakin oli hieman epäileväinen fiilis maaliin pääsystä ja koko tapahtuma tuntui raskaalle.
Huoltopisteellä henkilökunta oli ystävällistä, pääsimme suihkuun, huolsimme jalat ja saimme syödä lasagnea monta lautasellista. Se teki hyvää ja unetkin maistuivat kummallekin jumppasalin lattialla.
Matkaa etapilla kertyi 34 km, nousua 3032 m ja unta 2 h.
Kolmas etappi Morgex - B&B Lo Glassier
Suihku, lasagne ja unet olivat tehneet tehtävänsä ja jälleen isku oli löytynyt. Ihmeellisesti pieni lepo oli auttanut ja jalatkin tuntuivat paljon paremmille. Maaliin pääseminenkin alkoi tuntumaan mahdolliselle. Fiiliskin oli huipussaan. Tämän etapin alkupuoliskolla saimme vettä niskaan, mutta sateenpitävät vaatteetkin pääsivät testiin ja toimivat erittäin hyvin. Oli jotenkin mukava pukea sadevaatteet, kun niitä oli kuitenkin kantanut repussakin jo hyvän matkaa. Tässä vaiheessa reissua alkoi retken luonnekin selvitä, kun kanssamme edenneet amerikkalaiset tuumasivat reitistä: “In every other race in the world no way but this is the PTL!” Samalla kävelimme ilman polkua pelkän GPS-viivan varassa heinikossa. GPS:än tarkka lukeminen olikin iso osa koko suoritusta.
Tälle etapille osui myös haastavampi harjanne kohta, jonka selvitimme yöllä. Harjanteelta laskeutuessamme alkoi sen verran väsyttää, että otimme 15 min unet polun varressa. Ihmeellistä miten paljon ne virkistivät. Suunnitelmanamme oli jatkaa suoraan B&B Lo Glasierieen ja koittaa saada sieltä majapaikka. Sieltä lähtisi pidempi yhtämittainen nousu kohti jäätikköä. Väsymys kuitenkin oli jo Eltroublesia lähestyessä sitä luokkaa, että soitimme matkan varrelta hotelliin reitin varrelta ja nukuimme hotellissa 2 h. Nämä olivat ehdottomasti reissun parhaiten nukutut 2 h, joten sijoitus oli kyllä koko rahan arvoinen.
“Enää yksi pikkunousu ennen kuin pääsisimme nousemaan Col De Byn kautta jäätikköä kohti.” Tämä oli meidän ajatus, mutta tuo pikkunousu sisälsi sekin 2000 nousumetriä. Eikä se ihan heittämällä mennyt ylös. Tämän jälkeen laskeuduimme hissukseen alas ja pidimme reilu 1 h mittaisen lepohetken B&B Lo Glasierin pihassa ja nukuimme 15 min penkin alla ulkoravintolassa. Olimme ennakkoon ajatelleet, että parempi levätä alhaalla, jotta palautuminen olisi parempaa. Jälkikäteen tämä oli oikea paikka levätä, sillä seuraava pätkä oli erittäin raskas.
Matkaa kertyi 62 km, nousua 4716 m ja unta 2,5 h.
Neljäs etappi B&B Lo Glassier - Cabane Chanrion
Ennakkoon tämä etappi vaikutti kovimmalle ja sitä se myös oli. Lyhyen lepohetken lähdimme kohti Col De By:tä ja tallustimme tasaisen hitaasti kohti huippua. Näimme kaukana edellä joukkueita ja saavutimme heitä aavistuksen nousun aikana. Ennen huippua oli lyhyt vähän vaativampi vaijeri ja porraskohta. Huippua lähestyessämme meillä tuli myös pieni suunnistusvirhe, kun gps-mittakaavaa ei tullut tarkistettua ja näimme vielä korkeammalla huipulla porukkaa. Niimpä kiipesimme muutaman satametriä extra vertikaalia. Sekoilun jälkeen siirryimme jäätikölle, jonka peitti hernerokkasumu. Reitti oli kuitenkin hyvin merkattu jäätikköosuuden osalta ja riittävän tähystämisen myötä myös heijastetut kepit alkoivat löytymään. Etenimme jäätikköosuuden juoksukenkiin asennetuilla jääraudoilla ja noudatimme äärimmäistä varovaisuutta.
Jäätikön jälkeen alkoikin mieli siirtyä jo seuraavaan lepohetkeen ja samalla koitti myös reissun henkisesti vaativin kohta, kun suunnistimme GPS-viivan avulla terävässä louhikossa monta tuntia. Väsymys oli kova ja eteneminen todella hidasta. Pitkän tovin jälkeen pääsy Cabane Chanrionille tuntui aivan ihanalle.
Yö meni minun osalta mukavasti, mutta Basse oli joutunut nukkumaan alkuyön ilman peittoa, kun Ranskalainen vierustoveri oli tarvinnut kahta peittoa. Kummatkin saimme kuitenkin nukuttua noin 1,5 h.
Matkaa kertyi 20 km, nousua 2045 m ja unta noin 1,5 h.
Viides etappi Cabane Chanrion - Cabane Louvie
Koko reissun ajan tuli hämmästelyä, kuinka paljon näinkin lyhyet yöunet auttaa ja virkistää. Tässä vaiheessa alkoi myös ymmärtämään sen, että mitenkä iso apu lyhyistäkin unista on. Lähdimme jälleen matkaan kohti seuraavaa määränpäätä ja seuraamme liittyi UTMB:n virallinen kuvaaja. Ihmeellinen vaikutus kuvaajalla oli, koska kumpikin juoksi jälleen sujuvasti useamman kilometrin ja tunnelma oli muutenkin erittäin hyvä. Ennen unia oli ollut raskaimpia hetkiä koko kisassa ja nyt oli parhaimpia hetkiä. Matka taittuikin mukavasti, kun laskettelimme kohti patoa ja maisemahan oli suorastaan lumoava. Laskuosuudet veivät hieman miehistä terää pois, mutta saavuimme taukopaikalle Cabane Louvielle melko hyvä voimaisina ja lyhyen lounastauon jälkeen jatkoimme matkaa.
Matkaa kertyi 23 km, nousua tuli kerättyä 1418 m ja ei unta.
Kuudes etappi Cabane Louvie - Fully
Tauon aikana olin kokenut ihmeparantumisen, kun jalat tuntuivat erittäin hyville ja juoksu tuntui helpolle. Nyt meno oli rentoa ja mukavaa. Pystyimmekin etenemään melko vauhdikkaasti jopa alamäkiin. Huipun päältä aloimme laskeutumaan kohti Fullyn kylää ja valot jo paistoivat silmiimme. Ihan emme olleet karttaa lukeeneet huolella, koska meille yllätykseksi reitti koukkasikin oikealle ja tämän jälkeen koitti vielä vaativa harjanneosuus pari pienempää huiputusta ja 1900m vertikaalilaskua. Laskun aikana Bassen energiatasot tippuivat alas, väsymys kasvoi ja etenimme hitammillaan 1 km / h alamäkeen. Onneksi reitti oli helppoa huoltoon asti, mutta matkan teko oli toki hidasta. Tsemppisimme itsemme kuitenkin Fullyyn huoltoon, koska tiesimme että se auttaa ja siellä taas jo rutiinilla huoltotoimenpiteet. Huoltotoiminnassa meille oli tärkeää, että vaikka kuinka väsyttäisi on ensin huollettava jalat ja tankattava, jonka jälkeen vasta levolle. Saimme huoltotoimenpiteet tehtyä ja oli aika levolle.
Matkaa kertyi 30 km, nousua 2731m ja Fullyssä nukuimme 1 h.
Seitsemäs etappi Fully - Cabane de la Tourche
Uuteen aamun noustiin jälleen kerran ja nautin aamupalaksi kuivaa leipää, hilloa, hedelmiä ja mehua. Basse vetäisi samaisen pasta-annoksen mitä olimme syöneet ennen lepohetkeä. Ruokailun jälkeen jalkojen valmistelu, joka minulla tarkoitti NOK-voiteen tursutusta niin, että sukka oli täynnä jalkaa ja voidetta. Tämän olin oppinut Juha Jumiskolta, joka oli sparrannut meitä tapahtumaan. Basse luotti perinteiseen teippaukseen.
Fullystä lähdimme nousemaan kohti Grand Chavalardin huippua ja vertikaalia olisi jälleen edessä reipas 2000 m. Päivästä oli tulossa kuuma ja asetimmekin ylämäkivaihteen silmään ja etenimme erittäin rauhallisesti, jotta ei kroppa keittäisi. Rauhakseltaan taapersimme kohti huippua ja saimme rauhallisesta vauhdinpidosta huolimatta useita joukkeita kiinni. Meillä on oli hyvä päivä. Karttaan oli myös merkattu tälle kohdalle pidempi väli, josta ei saa vettä. Sujuvasti ohitimme tuon viimeisen vesipisteen ja tajusimme vasta jälkikäteen, että piste meni jo. Onneksi olimme siinä kuitenkin täyttäneet juomat.
Pieni jännitys oli päällä tästä päivästä, sillä tätä osaa reitistä oli kehuttu varsin ilmaksi ja jännittäväksi. Nousu itsessään ei ollut kovinkaan tekninen ja harjanne pätkä oli kyllä ilmava, mutta samalla myös turvallisen oloinen. Ei sieltä tippumaan olisi päässyt. Kumpikin meistä nautti kyseistä pätkästä eniten, koska pääsimme etenemään köysillä ja maisemiltaan nämä kilometrit korkeuksissa olivat hulppeat. Harjanteelta laskeuduimme jyrkkää rinnettä alas Cramponien avulla Cabane Fenestralin majalle, joka oli oikein siisti ja uuden oloinen rakennus. Jälleen kerran huoltotoimet rutiinilla ja hyvä ruokailu sekä energiavarastojen täydennys.
Matka jatkui jälleen mukavasti ja jälleen löytyi hyvä lyönti seuraavaan mäkeen. Mäkeä edetessä oli hieman jopa sellainen tunne, että tässä ollaan kilpailutapahtumassa. Mäen huipulla oli pakollinen 5 min piipahdus huipulla ilman reppua. Repun poistaminen selästä ja pieni 5 min juoksupyrähdys tuntui vapauttavalle ja kevyelle. Sitä oli kuitenkin noin 10 kg reppuselässä talsinut jo toista sataa kilometriä.
Huiputuksen jälkeen alkoi teknisesti ehkä vaativin lasku. Etenimme aluksi serpenttiinipolkua suoraan alaspäin, jossa oli riski kivivyöryyn. Tämän jälkeen siirryimme korkeuskäyrää pitkin vuoren seinämää myötäillen useamman kilometrin ennen kuin alkoi alamäkiosuus. Siirtymävaihe oli vaativa ja jokaiseen askeleeseen oli keskityttävä. Se meni kuitenkin mukavasti, kun saimme belgialaisjoukkueesta seuraa.
Edessä olisi viimeiset kunnon unet ennen loppurutistusta. Tätä ehkä emme ihan täysin tajunneet tässä vaiheessa, sillä pidimme varsin napakan tauon ja huollossa ruokailujen lisäksi nukuimme vain 30 min, jonka jälkeen päätimme jo jatkaa matkaa. Mieli tahtoi jo maaliin.
Seitsemännellä etapilla kertyi matkaa 24 km, nousua 3000m ja unta 30 min.
Kahdeksas etappi Cabane de la Tourche - Chamonix
Cabane de la Tourche -majalta lähdimme laskeutumaan alas päin. Mäki oli pääasiassa loivaa ja verrattuna moneen muuhun alamäkeen kohtalaisen helppoa. Alaspäin losottaessamme aavistuksen eksyimme reitiltä lehmäaitauksessa ja siinä paimenpoikaa ylittäessämme kumpikin onnistui kävelysauvan kautta saamaan mojovan sähköiskun. Se herätti yön pimeinä tunteina ja matka jatkui kohti alhaalla olevaa kylää. Ostimme majapaikasta eväsleivät mukaan ja pidimme alhaalla pienen evästauon, jossa huolsimme myös jalat. Evästauon jälkeen alkoi ylämäki. Mäki oli erittäin jyrkkää ja tuntui, että se nousee suoraan huipulle ilman ylimääräisiä kiemuroita. Itselläni oli hyvä lyönti mäkeen ja meno tuntui ihmeellisen kevyelle. Pääsimme ylös ja alkoi jälleen lasku kohti taukopaikkaa. Jalat eivät olleet mitenkään vetreimmillään. Pidimme Cabane Salanfella taukoa pari tuntia, söimme hyvin ja nukuimme 15 min istualteen. Edessä oli enää neljä isompaa huippua matkalla maaliin. Se tuntui ajatuksissa jotenkin hyvälle. Päätimmekin aloittaa loppukirin ja tässä vaiheessa oli 38 km maaliin. Iskimme ensimmäisen nousun alle 30 min huipulle ja päätimme juosta seuraavan alamäen pienistä reisi ja polvikivuista huolimatta reippaasti alas. Seuraavassa mäessä iskimme muutaman tutun joukkueen ohi vauhdilla ja taas huiputus onnistui noin 30 minuutissa. Veritkaalinousua näissä mäissä oli noin 400m. Huipulle päästyämme Bassella meni reidet “hieman” lukkoon ja seuraava alamäki menikin siinä nurmikolla maatessa ja tervehtiessä joukkueita, jotka olimme juuri ohittaneet. Pienet huoltotoimenpiteet Bassen jaloille ja taas matka jatkui ihmeellisen hyvävoimaisena. Päätimme pitää tauon kahvilassa ja Basse otti siinä 5 min unet. Tauko oli napakka ja jatkoimme matkaa kohti maalia. Edessä oli vähän pidempi noin 1000m vertikaalianousua, jonka jälkeen teknisempi pätkä alas. Matka huipulle sujui hyvin. Pientä jännitystä loi lähestyvä ukonilma, mutta meidän onneksi se oli kaukana ja selvitemme huipun ilman ongelmia. Matkalla alaspäin pari joukkuetta sai meidät jälleen kiinni ja matkasimme heidän kanssa yhdessä seuraavalle tauolle.
Tauolla söimme jälleen pastaa tai jtn vastaavaa ja lähdimme laskeutumaan alas, jonka jälkeen olisi enää viimeinen nousu. Otin siinä laskussa vielä kotiin videopuhelua ja sain sieltä viimeiset tsempit matkalle. Matkaa tässä vaiheessa maaliin oli vielä 20 km. Laskeuduimme alas ja alhaalla iski sen verran kova väsymys, että päätimme nukkua polun varressa 15 min. Edessä olisi kuitenkin vielä yksi ylämäki ja sen jälkeen pitkä alamäkiosuus. Meille ylämäkiosuudet eivät tuottaneet vaikeuksia (ainakaan pahemmin) Alamäet olivat sen sijaan hitaita. Pienen levon jälkeen jatkoimme kohti viimeistä nousua. Siinä sitä taaperrettiin rauhalliseen tahtiin keskellä pimeyttä. Aikamme noustua otsavalot törmäävät kirjaimellisesti seinään, kun kallio kohoaa edessämme suoraan ylöspäin. Seinämässä menee portaita kolmessa osassa ylöspäin ja aina niiden välissä pieni metallinen välitasanne. Tässä vaiheessa kehoon pumppautui sen verran adrenaliinia, että loppumatkasta ei kyllä väsyttänyt tippaakaan. Portaita, vaijereita ja rappuja riitti loppumatkalla kohti loppureitin korkeinta kohtaa. Siellä liityimme UTMB-kilpailijoiden kanssa samalle reitille. Pysähdyimme tuohon risteykseen pienelle evästauolle, jossa UTMB-reitillä ollut vapaaehtoinen ohjaaja tuli juttelemaan. Hän oli kiertänyt myös pidempiä sauvakävelyitä ja kehui meidän suoritusta. Loppumatkalla oli muutenkin hienoa edetä, kun UTMB:läiset kannustivat ja hämmästelivät suoritustamme. Tuntuihan se hyvälle! Vielä oli edessä yksi huoltopiste ja sieltä Bassekin sai uudet jalat alle. Loppumatkan alamäki oli teknisesti helppoa polkua ja viimeinen 5 km tuli meiltäkin varsin reippaasti juosten. Eipä paljoa jalat painanut, kun pääsimme Chamonixin kylään. Tunnelma oli huikea vaikka kello olikin joissain 03:00 ja 04:00:n välillä keskellä yötä. Ei siellä katsojia valtavasti ollut, mutta oma fiilis oli aivan taivaissa. Siinä me sitten hölkättiin lantio alhaalla matalalla askeleella kohti maalia. Oli huikeaa! Maalin oli tullut vielä pari suomalaista katsomaan ja kiitoksia siitä! Olihan se kiva päästä kertomaan tarinaa retkestä. Maalialueen after-run alueella vielä yksi Snickers ja kalja. Oli se hienoo!
Vikalla etapilla kertyi matkaa 70 km, nousua 7271 m ja unta 30 min.
Yhteenveto
Ehdottomasti upein ja raskain urheilusuoritus mitä on tullut koskaan tehtyä. Ensi vuonna en ole menossa uudestaan, mutta joskus vielä pitää vastaavia kokemuksia saada. Maisemat, luonto ja koko ihmeellinen kokemus oli aivan parasta reissussa ja vielä kun koko homman sai jakaa jonkun kanssa tiiminä niin se teki kokonaisuudesta aivan mahtavan.
Alamäkijuoksua kannattaa kyllä treenata reilusti ja NOK-voide on ehdoton ykkönen jalkojen hoitoon pidemmissä suorituksissa. Garminin laitteista Fenix 5x oli loistava yleissuunnistukseen, nopeammissa sekä tarkkuutta vaativissa kohdissa GPSMAP 66ST oli kyllä todella hyvä!
Hyvän mausteen reissuun toi myös Noshtin tuotteet. Olin niiden kanssa melko varovainen, koska aiempaa kokemusta niistä en omannut. Repussa kulkikin erilaisten karkkien lisäksi Chewsit ja geelit. Energian kanssa ei ollut missään vaiheessa reissua ongelmaa.
Kävin pari päivää suorituksen jälkeen yhteistyölääkärimme Katja Mjösundin vastaanotolla ja otimme kaikki verikokeet sekä sydänfilmin. Kaikki arvot olivat kohdillaan eikä mitään ihmeellistä ollut. Katja kuitenkin määräsi kaksi viikkoa lepoa, sillä tälläisessä suorituksessa tulee kuitenkin paljon vaurioita. Vaikka lihakset tuntuisivatkin hyvälle niin luut ja kudokset vaativat aikaa palautua. Jokatapauksessa koko syyskuun eli kuukauden verran ajattelin ottaa kevyesti ja pari ensimmäistä viikkoa ihan totaalilevossa. Jalat tuntuvat jo kyllä tosi hyvälle, mutta on se mukava olla ihan vaan kotona.
