Triathlon
Soila Sariola
Soila Sariola
Ammatti: Muusikko/ Laulaja
Ikä: 43
Aloitin Miran valmennuksessa lokakuussa 2018. Lähtötasoni oli Vierumäellä tehdyn kuntotestin mukaan lähellä huonoa, enkä juuri sillä hetkellä olisi voinut ikinä kuvitella, miten kehoni ja mieleni tulisi muuttumaan Triathlonin harrastamisen ja henkilökohtaisen valmennuksen myötä. Nyt – näin pari vuotta myöhemmin kaikki testit ovat hyvän määritelmän puolella, kehoni on voimakas ja kestävä, hapenottokykyni loistava ja mikä parasta voin henkisesti hyvin ja olen oppinut kuuntelemaan itseäni kokonaisvaltaisesti paremmin. Kaikki seurantatestit (Vierumäen kuntotestit ja R5) kertovat todistettavasti perusteellisen hyvästä valmennuksesta sekä valmennuksen omaksumisesta ja toteuttamisesta.
Miran kanssa syntyi luottamus heti ensimmäisellä tapaamisella ja hän osasi poimia keskustelustamme esiin vahvuuksiani. Mira on realistinen ja kannustava valmentaja ja vaikka olin ns. rapakunnossa uskalsin Miran kanssa asettaa urheilulliset tavoitteet kuntotasooni nähden korkealle. Yhtenä tärkeänä tavoitteena tai kuvailisinko muutoksena pidimme kokoajan sitä, että monipuolinen liikunta saataisiin osaksi elämääni. Tästä näkökulmasta ja toteutumista Mira muistuttaa minua edelleen.
On vaikea kuvata sanoin, kuinka elämä on muuttunut Triathlonin harrastamisen ja henkilökohtaisen valmennuksen myötä, koska elämäni on niin paljon erilaisempaa kuin koskaan ennen. Ihmettelen usein, että kyseessä on kestävyyslaji ja treenamiseen menee paljon aikaa, koen, että minulla on enemmän aikaa päivissä ja viikoissa, kuin koskaan aikaisemmin. Epäsäännöllisen työn ja lapsiperheen hulinan yhdistelevä arki on jäsennellympää ja viikoissa on selkeämpi rytmi, mikä auttaa hahmottamaan kokonaisuuksiakin selkeämmin. Muutoksen tuomat vaikutukset näkyvät siis hyvin paljon laajemmassakin mittakaavassa, kuin vain urheilunäkökulmasta katsottuna.
Koska kehoni vastaanottaa treeniä hyvin ja osaan kuunnella sen muutoksia, on meillä Miran kanssa mahtavat tavoitteet kesälle 2020!
“ Miran kanssa puheet muuttuvat todeksi! “