Hiihto

Eetu Isometsä


Olen liikunta-alan yrittäjä ja ammattigolfari. Lukion jälkeen olen suorittanut kansainvälisen personal trainer koulutuksen, sekä suomen puolustusvoimien urheilukoulun valmentajakurssin. Tällä hetkellä pelaan myös salibandya ja hiihdän kilpaa kansallisella tasolla.

Ensimmäiset kilometrit suksilla tuli jo tutti suussa. Osallistuin kilpailuihin lapsena hyvinkin aktiivisesti, mutta lopulta oma lajivalintani suuntautui golfiin ja salibandyyn. Vaikka kilpaileminen hiihdon osalta jäikin 12-vuotiaana, golfin ja salibandyn takia, niin kestävyysurheilu on ollut aina osa harjoitteluani ja lähellä sydäntä. Näin ollen löysinkin takaisin hiihdon pariin ja jopa kilpaladuille perustettuani oman valmennusyrityksen lajin tiimoilta vuoden 2020 loppupuolella.

Golfissa amatöörinä olen saavuttanut 2 junioreiden SM-mitalia, sekä edustanut suomea EM-kilpailuissa niin junioreissa, kuin miestenkin sarjassa. Yleisessä sarjassa ammattilaisena parhaimpina saavutuksina SM-kisojen 5. sija ja pohjoismaiden ammattilaiskiertueella paras sijoitus 13. Salibandystä vyöllä on yksi junnujen SM-pronssi.

Valmentajana haluan auttaa ihmisiä samalla intohimolla ja energialla, oli sitten kyseessä huippu-urheilija tai vasta-alkaja. Valmentajana haluan aina haastaa urheilijaa ja itseäni. Mielestäni tärkein kysymys harjoituksia suunnitellessa ja tehdessä on, että miten tämä kyseinen harjoitus tekee sinusta paremman.