Samuli Halla-aho Nordenskiöldsloppetin kääntöpaikalla
Nordenskiöldsloppetin 220 km hiihtokilpailu läpikäyty onnistuneesti!
Tavoitteenani oli suorittaa maailman pisin hiihtokilpailu, Nordenskiöldsloppet, joka on pituudeltaan 220 km. Tämän päätin tehdä sen jälkeen kun olin hiihtänyt 90 km:n Pirkka-hiihdon vuonna 2019. Harjoittelin omalla treeniohjelmallani syksystä 2019 talveen 2020, mutta kisa peruuntui koronapandemian vuoksi. Motivaationi pitkiin treeneihin katosi useaksi vuodeksi, kunnes päätin hiihtää kilpailun samana vuonna kun täytän 50 vuotta, eli nyt vuonna 2024.
Kesällä 2023 päätin hakea hiihtovalmentajaa ja lähetin tarjouspyyntöjä 3–4 eri yritykselle/valmentajalle. Sain tarjouksia, mutta valitsin lopulta Electrofitin, koska olin kuullut hyvää heidän valmennuksestaan ja ammattitaidostaan. Otin yhteyttä, ja Joona tuli tapaamaan minua Tuusulaan ensimmäisen puhelun jälkeen. Treenasimme yhdessä 7 kuukauden ajan ennen kilpailua. Kävimme läpi viikkorutiinini, jossa otimme huomioon yrittäjyyteni ja sen, että minulla on omia poikia hoidettavana viikon aikana. Löysimme hyvän rytmin viikottaisille treeneille. Ensimmäisten viikkojen jälkeen teimme Skierg-hiihtolaitteella kuntosalillani testin aerobiselle/anaerobiselle kynnykselle. Syksyn treeni koostui pääasiassa sisätreeneistä hiihtolaitteella, juoksumatolla, crosstrainerilla ja kuntosalilla. Koska olen itse kuntosaliyrittäjä, oli helppoa jäädä töiden jälkeen treenaamaan. Lumentulon jälkeen hiihtolenkit tulivat osaksi viikkorutiinia, vaihdellen aikaa ja sykkeitä.
Tasotesti Joonan Koposen kanssa
Nordenskiöldsloppetin kääntöpaikalla
Kilpailu oli lauantaina 23. maaliskuuta 2024. Syyskuusta lähtien kestänyt valmennus sujui hyvin koko 7 kuukauden ajan, ja olin suhteellisen varma lähtemään suoritukseen. Myös se, että Simo-Viljami oli suorittanut saman kisan aiemmin, antoi minulle varmuutta siitä, mitä kisassa kannattaa ottaa huomioon.
Lähdin kilpailupaikalle autolla torstain ja perjantain välisenä yönä ja olin perillä perjantaiaamupäivällä klo 10–11 välillä. Vein sukset huoltoon, söin lounaan, otin 1,5 tunnin päiväunet ja osallistuin illallisbuffetiin valmistautuen hiilihydraattipitoiseen päivään. Nukuin noin 4 tuntia ennen aamuyön herätystä. Valmistautuminen meni hyvin, vaikka olisi ollut parempi ajaa jo torstaina yöllä saadakseni enemmän lepoa. Herätyksen jälkeen klo 03:15 söin aamupalan ja valmistauduin suksien hakuun huollosta sekä kilpailun aloitukseen. Kisajännitystä oli koko edellinen viikko, mutta starttiaamuna en enää jännittänyt. Kilpailu alkoi hyvin, ja ilma oli noin -3 astetta. Ensimmäinen 100 km sujui hyvin, mutta sen jälkeen vasempaan olkapäähäni alkoi sattua kohtalaisesti. Pimeys laskeutui noin 120 km:n kohdalla, ja samalla alkoi koko yön kestänyt lumisade. Hiihtokeli hidastui merkittävästi, ja yölliset tunnit olivat erittäin raskaita väsymyksen ja lumisateen vuoksi. Toisaalta minua rohkaisi se, kun joitain kilpailijoita keskeytti, ja ajattelin, että henkinen kanttini on niin vahva, etten aio keskeyttää, ellei katastrofi iske. Oikea kyynärpääni ja -varreni alkoivat olla kipeitä 150 km:n kohdalla ja tuntuivat "tulehtuneilta" maaliin asti. Matkan aikana takareiteni kramppasivat muutaman kerran, mutta onneksi ne jäivät pieniksi krampeiksi. Päätin etukäteen, että en keskeytä, vaan tavoitteeni oli hiihtää kisa läpi, oli se kuinka iso ja vahva tahansa, joten kipujen vuoksi keskeyttäminen ei tullut kysymykseen.
Aamu valkeni klo 04–05 välillä, mikä piristi hieman yön pimeyden jälkeen. Ainoastaan pitkä hiihto jäällä metsien ja tunturien jälkeen tuntui uuvuttavalta. Kun aamu koitti, tiesin, että kisa menee läpi. Missään vaiheessa kisaa en harkinnut keskeyttämistä, vaan keskityin vain muistamaan juoda ja syödä tasaisesti ja riittävästi. Saavuin maaliin sunnuntaiaamuna hieman ennen klo 9, ja olin erittäin jäykkä ja väsynyt. Kuuman suihkun ja 1,5 tunnin unien jälkeen oli aika palata kotimatkalle. Vaikka 1000 km:n autolla ajaminen ei ollut paras palautumismuoto, koko ikäni liikuntaa harrastaneena ja eri lajeja kokeilleena olin silti hyvässä kunnossa. Palautuminen alkoi, ja jo vuorokauden kuluttua jaloissani ei tuntunut juuri miltään. Yläkropassa kesti 3–4 päivää palautua, mutta pahin oli väsymys, jonka korjaaminen vei 7–8 päivää.
Jälkianalyysissä kolme suurinta tekijää olivat: pitkä kuntosalitaustani, joka auttoi kestämään lihasvoiman suhteen pitkän suorituksen; Electrofitin valmennus Joonan kanssa, mikä auttoi niin hiihtotekniikassa kuin oikeanlaisissa treeneissä määrällisesti ja laadullisesti; sekä oma henkinen kestävyyteni, joka ei pettänyt kisan aikana.
“Haluan suuresti kiittää Electrofitin Joonaa ja Simoa. Elämäni suurin urheilutavoite, kilpailun läpivieminen numerolappu rinnassa, on nyt suoritettu!”
